Kaupasta olen näitä keksejä yleensä ostanut, koska ne ovat niiiin hyviä. Tällä kertaa päätin kuitenkin tehdä näitä itse yhden vanhan Valion ohjeen avulla, pikkaisen muokattuna. Keksien välissä on joko vadelma- tai omanamarmeladia (vaikkei se kuvassa välttämättä näy) ja päältä ovat sokeroituja. Onnistuivat ihan hyvin, mutta huomasin hilloa laittaessani, että on parempi laittaa sitä vaan pieni nokare, mikäli ei haukatessa halua vaatteitaan hillon tahrimiksi...;)

1393296.jpg

Herrasväen leivät

150 g voita

1 dl tavallista sokeria ja 0,5 dl fariinisokeria

1 muna

3 dl vehnäjauhoja

1 tl leivinjauhetta

vadelma- ja/tai omenamarmeladia

sokeria (kuorrutteeksi)

Vaahdota voi ja sokeri. Sekoita muna joukkoon. Lisää jauhoihin leivinjauhe ja lisää ne tämän jälkeen taikinan joukkoon. Kaaviloi taikina ohueksi levyksi ja ota siitä muotilla pyöreitä kakkuja (huomasin, että samppanjalasi, reunan halkaisija n. 4 cm, on tähän hommaan aika kätevä). Paista 200 asteessa, uunin toiseksi ylimmällä tasolla noin 6-8 minuuttia. Levitä hilloa (vadelma tai omena) pieni nokare kahden keksin väliin ja paina kevyesti yhteen. Kieritä pikkuleivät lopuksi sokerissa.