Jihhuu :) Viimeisenä parina viikkona on ollut vähän hiljaiseloa kokkailurintamallani, mut nyt taas pääsin nettiongelmien ratkettua päivittämään uutta. Tänä aamuna päätin pyöräyttää kokeilun vuoksi kanapiirakkaa. Olen aikaisemmin tehnyt samalla pohjan ohjeella mm. kinkkupiirakkaa, joten tällä kertaa päätin kokeilla hieman eri täytettä.

1436730.jpg

Kana-kasvispiirakka

Pohja:

100 g margariinia

3, 5 dl vehnäjauhoja

1 tl suolaa

1 dl kylmää vettä

vuoan voiteluun nokare margariinia ja korppujauhoja

Täyte:

200 g valmiiksi marinoituja kanasuikaleita (esim. pippuri)

100 g pakastevihannessuikaleita

1 dl ruokakermaa

1 prk smetanaa

150 g juustoraastetta

3 pientä kananmunaa tai 2 isompaa

ripaus suolaa, cajunmaustetta ja basilikaa

Voitele ja korppujauhota piirakkavuoka. Valmista taikina sekoittamalla pehmeään margariiniin vehnäjauhot, joihin on sekoitettu 1 tl suolaa. Sekoita ja lisää vesi. Levitä taikina vuokaan. Paista kanasuikaleita kevyesti noin 3 minuutin ajan pannulla siten, että ne eivät ole täysin kypsiä. Levitä kanasuikaleet taikinan päälle vuokaan. Valmista muu täyte sekoittamalla keskenään juustoraasteen, kananmunat, smetanan, vihannessuikaleet ja lopuksi kerma. Mausta ohjeessa mainituilla mausteilla ja kaada kanapalojen päälle vuokaan. Paista 175 asteessa noin 30-45 minuuttia (riippuu uunista).