Enpäs olekaan pitkään aikaan mitään leiponut! Mutta nyt sain jälleen hyvän tilaisuuden, joka piti käyttää leipomisen hyväksi. Vietettiin eilen nimittäin vappua kavereilla grillaten, joten ajattelin kaiken lihan vastapainoksi tehdä jälkkäriksi helpon ja nopean vadelmapiirakan. Tämän piirakan ohje on käsittääkseni pyörinyt useammankin blogin läpi, mutta itse sen löysin Kinuskikissalta. Alkuperäisessä ohjeessa ei ollut tuota vadelmamarmeladia täytteen alla, joten sen verran olen siis ohjetta muuttanut.

1514754.jpg

Vadelmapiirakka

Pohja:

150 g voita

1 dl sokeria

1 muna

3, 5 dl jauhoja

1 tl leivinjauhetta

tilkka maitoa kostutukseen

Täyte:

2,5 dl kermavaahtoa

150 g maitorahkaa

1 dl fariinisokeria

vadelmia

vadelmamarmeladia

Voitele ja korppujauhota vuoka (noin 27 cm) halutessasi. Vatkaa huoneenlämpöinen voi ja sokeri keskenään. Sekoita joukkoon muna. Sekoita kuivat aineet keskenään ja lisää taikinaan. Painele taikina vuoan pohjalle ja reunoille ja paista 200 asteessa noin 10-12 minuuttia. Jotta taikinan reunat eivät valuisi paiston aikana vuoan pohjalle, kannattaa ottaa vuoan kokoinen foliopala ja asetella se kevyesti taikinan myötäisesti vuokaan. Folion päälle laita painoksi esim. kuivattuja herneitä. Kannattaa huomioida, että folion käyttäminen saattaa hieman pidentää paistoaikaa. Paiston lopussa folion voi ottaa pois, jolloin myös pohja saa hieman väriä.

Kun pohja on valmis ja täysin jäähtynyt, kostuta sitä hieman maidolla. Levitä pohjan päälle tämän jälkeen kevyesti vadelmamarmeladia. Valmista täyte sekoittamalla maitorahkaan puolet sokerista. Vaahdota kermavaahto, lisää maitorahkan sekaan ja sekoita. Lisää myös loput sokerista. Kaada täyte vuokaan ja asettele sen päälle vadelmat. Anna olla jonkin aikaa jääkaapissa ennen tarjoilua.

1514756.jpg