Onnea iskälle! Lahjoja on hankala ostaa, koska hän ei suuremmin ikinä mitään tarvitse.. Tämän takia päädynkin aina kakkuun :) Hyvin tuntui käyvän kaupaksi tämäkin kaakku.

1882783.jpg

Kermakakku
(kakku on gluteeniton)

Pohja:
3 munaa
saman verran sokeria
hieman enemmän gluteenittomia jauhoja
1 tl leivinjauhetta

kostutukseen 1 dl maitoa + 2 tl vaniljajauhetta

Täyte:
1 prk (2, 5 dl) mansikkakermavaahtoa
200 g vadelmia

Päälle:
4-5 dl kermavaahtoa + sokeria
koristeita oman maun mukaan

Käytin tässä kakussa silikonista sydämen muotoista vuokaa. Voitele vuoan reunat ja laita vuoan pohjalle pohjan kokoinen sydämen muotoinen leivinpaperinpala (muuten kakku takuuvarmasti juuttuu pohjasta vuokaan kiinni, vaikka silikonivuoassa näin ei pitäisikään käydä..). Laita isoon juomalasiin kolme kananmunaa ja mittaa toiseen samanlaiseen lasiin samanverran sokeria. Kaada sokeri ja munat kulhoon  ja sekoita ne keskenään vaahdoksi. Mittaa lasiin jauhot (gluteenittomien jauhojen kohdalla kannattaa laittaa hieman enemmän jauhoja, kuin mitä normaalisti) ja leivinjauhe ja sekoita ne siivilän läpi taikinaan. Kaada taikina vuokaan ja paista 175 asteessa noin 30 minuuttia tai kunnes kakku on tikulla kokeiltaessa kypsä. Ota kypsä kakku uunista ja anna jäähtyä. Irrota se vuoasta varovasti ja poista leivinpaperi.

Leikkaa kakku kahteen osaan ja kostuta osat vaniljamaidolla. Vaahdota mansikkakerma ja levitä se kakun pohjan päälle. Levitä kerman päälle vadelmat ja laita toinen kakkulevy kanneksi. Vaahdota kermavaahto ja lisää siihen makusi mukaan sokeria. Koristele kakku kermavaahdolla haluamallasi tavalla.


1882787.jpg